tiistai 7. maaliskuuta 2017

Älä käytä aina vain yhtä ruokakauppaa

Kullakin ruokakaupalla on omantyyppisensä tarjonta. Se on vähän kuin aina tietyn paikan tai perheen ruokia söisi: aina tietynlaista. Siksi jos pitkään käyttää samaa ruokakauppaa ja syö lähinnä sen ruokia, niin voi tulla jonkin ruoka-aineen tai ruoka-aineryhmän vaje ja jotakin likkaa, ja siitä jotenkin epämääräinen huono tai hankala olo, kuin olisi tukossa ja ruoka-asiat jotenkin pielessä, kuin ei olisi osannut arvioida oikein ravintoaineiden tarvettaan. Siksi on hyvä välillä käydä toisessa ruokakaupassa tai useammassakin erilaisessa, mieluummin vaikka eri ketjun kaupassa, niin tarjoavat erityyppisiä ruoka-aineita perusruuissaan, jotenkin erityyppisille henkilöille ja kenties satsaavats iihen, etteivät tee toisen ketjun kauppojen virheitä.

a     yksi kauppa
a --------------------- b    jo kaksi kauppaa tuo laajemman vaihtoehtojen kirjon siitä, miten syödä, mitä ruoka-aineita painottaa mitenkin paljon, vai onko elämäntapatyylejä ravinnon vaikutuksen osalta.
a -------------------- b
----------------
---------
----
c     kolme tai useampia kauppoja tuo vielä enemmän joutonvaraa kunkinhetkisten ruokamielitekojen mukaan ja niin ravinnontarpeen arviointi menee luonnostaa oikein.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti