lauantai 4. heinäkuuta 2015

Kauppias ei ole taitava ruoka-asioissa

Uudelle paikkakunnalle muutettuani tulin käyneeksi samassa ruokakaupassa ja ostaneeksi ruokaa siten kuin kauppias tuntui hyllyyn laittaneen, että miten syödään. Ruokamäärät kasvoivat, vaikken ollut nälkäinen ja ajan myötä kehon suolatasapaino yms mistä tietää syöneensä oikein tai väärin, meni pieleen ja tuli hankala olo, joka toi elävästi mieleen tyypillisen ruokakauppiaan. Ruokakauppias ei siis ole kovin etevä ravintoaineasioissa vaan tyypillinen pääkaupunkiseutulainen on etevämpi. Sitä paitsi ruokakauppias kenties korvaa ilmastoon sopeutumisen syömällä valtavan paljon ylimääräistä, mikä kasvattaa sosiaalisuuden myötä myyntiä, muttei ole terveellistä hänestä yhtään mallia ottaville ruokakaupan asiakkaille. Omat tuntemukset ja hetkelliset mieliteot ovat ruokaympyrän ohella tietääkseni paras ohje siihen, miten syödä ja mitä keho kaipaa.

Muu tekeminen on kivaa

Osa ihmisistä syö liikaa siksi, että haluaa mukavan olon, jotakin miellyttävää ajankulua. Mutta syömisen kuuluisi olla vain ravinnonsaantia varten ja elämänsisällön muualla kivoissa tekemisissä. Kivat tekemiset yleensä vaativat enemmän taitoa kuin mukava mieli syömällä, mutta niinpä kivalta tuntuvia tekemisiä voi oppia lisää iän myötä.
Auringonpaisteläikät, sään tenho, luonnon kauneus, kiva liikunta, harrastukset, musiikki, ystävät, kiinnostavat kirjat, ...
Pidä kroppasi mukavasti kuin löhöäisit sohvassa, niin saat jatkuvan hyvän olon helposti.
Uppoa tekemisiin, äläkä jää istuksimaan kuin lämpimissä ilmastoissa. Rakentavan aikaan saaminen on oma ilonsa, samoin jo itse tekeminen.
Harrasta liikuntaa.
http://happinesstipsblog.blogspot.fi

Syö yhden kerran vain

Usein kai sattuu, ettei kukaan haluaisi lihota ja niin, kun joku ajattelee ruokaa, hän tuppaa kaatamaan sen muiden niskaan, että syökää te. Mutta ruuan ajatteleminen on merkki siitä, että ruokaa ajatteleva itse on sillä hetkellä nälkäinen, kenties nälkäisempi kuin olettikaan. Toisaalta se ei tarkoita, että hänen pitäisi hiukkaakaan kasvattaa ateriamääriään, vaan vain nyt kun ruoka pyörii hänen mielessään niin kerran syödä niin, että nälkä lähtee. Tai siis yleensäkin pitäisi syödä sen verran, että nälkä lähtee noin suurin piirtein. Mutta jos tuttavasi kehotta sinua, että mene syömään, jos kerran ruoka pyörii mielessäsi, niin se tarkoittaa, että menisit syömään silloin vain tuon yhden kerran ja muuten huolehtisit ruokasi tavalliseen tapaan tarvitsematta lihoa. Jos taas olet tavallisesti tiettyyn vuorokaudenaikaan äksy nälkäisyyttäsi, niin silloin muut siitä huomauttaessaan tarkoittavat, että tavallisestikin huolehtisit ruokasi siihen aikaan, jottet olisi äksy. Jos ruoka edelleen pyörii mielessä, vaikka olet kylläinen, niin mieti ruokaympyrää: puuttuuko sinulta jokin perusravintoaine nykyisin?